Mitä rantakunnossa tarkoittaa?

Rantakunnossa taitaa tarkoittaa eri ihmisille vähän eri asioita… Tässä minun versioni.

Perinteisesti rantakunnossa tarkoittaa kai sitä, että omaa ”täydellisen vartalon”, jota kehtaa sitten rannalla esitellä. Keväällä naistenlehdet pursuavat toinen toistaan tehokkaammista dieetti- ja treeniohjeista, joilla pääsee rantakuntoon tai kesäkuntoon nopeasti ja vaivattomasti.

#rantakunnossa_copyright_ihana_studio-36

Rantakunnossa kampanjan lanseeraustilaisuudessa toukokuussa.

Vastaiskuna tälle kapealle ja ulkonäkökeskeiselle määritelmälle rantakunnosta Ihmistenlehti Huuma & Etelän-Syli ry lanseerasivat #rantakunnossa -kampanjan.

Kampanjan tarkoituksena on määritellä rantakunto uudelleen ja tuoda keskusteluun hyväksyntää & armollisuutta ja ehkä myös vähän huumoria. #Rantakunnossa on hyvän mielen -kampanja, jolla halutaan kannustaa ihmisiä hyväksymään itsensä ja kunnioittamaan erilaisuutta.

Nyt kun kelit vihdoin suosivat rannalla viihtyjiä, niin minäkin kirjoitan omasta rantakunnossa-matkastani muutaman sanan.

Minä kuulin kampanjasta jo hyvissä ajoin ennen lanseerausta ja olin mukana kuvaamassa ensimmäisiä #Rantakunnossa kansikuvamalleja. Sallamari puhui kuvauksissa niin kauniisti oman kehonsa hyväksymisestä ja rakastamisesta, että ajattelin että minäkin haluan tuollaisen asenteen.

Kun omaan kehoon rakastuu, ei enää kiusaa sitä tai tee valintoja muita varten, vaan tekee sitä, mikä itselle tuntuu hyvältä. Sisäinen ääni sanoo, että tätä mun kuuluu tehdä. Tällainen mä olen – tällaisenä mä riitän. Tänään mä olen rakastettava juuri tällaisenä. -Sallamari

Ihana Sallamari.

Ihana Sallamari #rantakunnossa kuvauksissa.

Itseään on välillä niin vaikea rakastaa… Miksi?

Pohdin tätä samaa jo viime kesänä ennen minun ja siskoni Ihana Nainen -kuvauksia. Ja olen pohtinut sitä paljon tämän kevään ja kesän aikana. Kaikki tämä pohdinta ja kohtaamani ihanat ihmiset ovat auttaneet minua lähemmäksi rantakuntoa.

Viime viikolla joku vitsaili, että jos nyt aloittaa, niin on hyvät mahdollisuudet päästä rantakuntoon 2016. Se on ihan totta, rantakunnon rakentaminen kannattaa aloittaa heti. Se ei ole niin helppoa kuin ajattelisi, eikä siihen tarvita punttisalia, hikitreeniä eikä pitkiä juoksulenkkejä. Siihen tarvitaan hyvää itsetuntoa, armollisuutta & tyytyväisyyttä omaan itseensä.

Ei nimittäin ole aina helppoa olla miettimättä mitä muut ajattelee, vaan olla tyytyväinen itseensä juuri tällaisena. Ja mennä rannalle uimaan & leikkimään silloin kun siltä tuntuu. Tai olla menemättä, jos se tuntuu paremmalta. Siksi, että itse haluaa.

Ilmoittauduin hetken mielijohteesta kuvaajakollegani & ystäväni Mirkku Merimaan vetämän rantakunnossa-kampanjan kansikuvamalliksi. Ostin kuvauksia varten uuden ihanan uimapuvun ja pyysin paikalle meikkaaja Sohvi Nymanin laittamaan minut kuvauskuntoon.

#rantakunnossa_copyright_ihana_studio-39

Minä & Mirkku #rantakunnossa <3

Uimapuku on kokouimapuku ja eikä olisi tullut mieleenkään mennä kuvattavaksi ilman kunnollista meikkiä & kampausta. Tämä ei ehkä ollut ihan kampanjan perusajatuksen mukaista – olet juuri hyvä tuollaisena – mutta minulle kuvaus oli askel oikeaan suuntaan. Ja se, että pystyin katsomaan kuvia näkemättä läskejä & korjausta tarvitsevia kohtia, vaan näin iloisen ja itseensä tyytyväisen ihmisen.

Haluan antaa lapsilleni mallin siitä, että omaa kehoa saa ja pitää rakastaa ja kunnioittaa ja sitä pitää hoitaa hyvin. Mutta jotta se ei olisi vain sanahelinää, niin olen tietoisesti yrittänyt rakastaa itseäni enemmän, hoitaa kroppaani ja mieltäni paremmin ja myös haastaa niitä silloin tällöin. Välillä se on helpompaa ja välillä se on vaikeampaa, mutta tunnen olevani lähempänä sitä aitoa rantakuntoa nyt, kuin pitkään aikaan.

”Lapset haluavat äidin mukaan rantaleikkeihin!”

Olen 3-vuotiaan tytön ja 4,5-vuotiaan pojan äiti. ”Olen ollut laihduttaja koko aikuisikäni. Aina löytyy ne viisi kiloa, joista pitäisi päästä eroon. Nyt olen havahtunut siihen, että en halua siirtää tätä ajatusmallia lapsilleni. Haluan vain voida hyvin, en laihduttaa.”

Minun viestini: ”Olisi ihan kamalaa, jos äiti ei kehtaisi tulla lasten kanssa rannalle tai veteen, koska ei voi laittaa uikkaria päälle! Kävin juuri ostamassa uuden uimapuvun, ja se oli yllätyksekseni hauskaa. Koolla ei ole merkitystä, vaan terveydellä, hyvällä ololla ja toimintakyvyllä – sekä itseni että lasteni kannalta.”

Niina_Valokuvaaja_Mirkku_Merimaa

Minun #rantakunnossa kampanjakuva.

Toukokuussa uskaltauduin kuviin uimapuvussa, heinäkuussa heiluin uimapuvussa rannalla lasten kanssa (niinä muutamana päivänä kun se oli kelien puolesta mahdollista) ja nyt elokuussa temmelsin rannalla ja vedessä itsekin kuin pieni lapsi. Miettimättä mitään muuta kuin sitä, että tällaisia muistoja haluan antaa itselleni ja lapsilleni. Iloisesta, rohkeasta ihmisestä, joka on rantakunnossa nyt ja aina.

– Niina #rantakunnossa

P.S. Lainaukset ovat #rantakunnossa kampanjaviestejä. Lue lisää meistä ja muista kansikuvamalleista #rantakunnossa – kampanjan nettisivuilta www.rantakunnossa.fi Niin ja osallistu itsekin!