Kyllä vaan, luit oikein! Studio Onni pop up valokuvaamo avaa ovensa Vääksyssä, Vanhalla Nuorisotalolla (Kanavatie 14, 17200 Vääksy) la 25.10.2014 ja la 29.11.2014. Osa teistä on jo kuullutkin tästä ja olen saanut mitä mielenkiintoisimpia kysymyksiä aiheeseen liittyen, joten ajattelin vastata muutamaan.
Reilu kuukausi sitten intoilin täällä blogissa jostain epämääräisestä uudesta, josta en uskaltanut silloin puhua vielä mitään. Mutta olin ja olen vieläkin innoissani loistavasta ajatuksestani perustaa pop up valokuvaamo Vääksyyn. Kuulin, että Vääksyyn kaivataan ammattitaitoista valokuvaajaa ja päätin, että sittenhän minun pitää mennä sinne. Koska kyllähän kaikilla pitää olla mahdollisuus ihaniin kuviin. Tuumasta toimeen siis.
Missä se Vääksy on? Onko se jossain pohjanmaalla?
Vääksy ei ole pohjanmaalla, se on Päijät-Hämeessä, Päijänteen ja Vesijärven välissä ja sinne on Helsingistä matkaa noin 125km. Ei siis kovinkaan kaukana
Miksi Vääksyyn? Oletko sieltä kotoisin?
Tämä onkin sitten vähän pidempi tarina, mutta ei, en ole Vääksystä kotoisin. Olen Helsinkiläinen henkeen ja vereen, mutta Vääksyssä tulee kyllä vietettyä paljon aikaa ja pidän Vääksystä todella paljon.
Reilu 12 vuotta sitten tapasin Helsingissä Vääksyläisen miehen, josta sittemmin tuli aviomieheni. Menimme naimisiin Asikkalan kirkossa ja vietimme hääjuhlaa Viitailan seurojentalolla. Appivanhempani, lasteni mummi & vaari asuvat Vääksyssä ja asuu siellä muutamia ystäviäkin.
Niin kuin ensimmäisessä blogissani mainitsin Päijät-Häme ja erityisesti Sysmä on minulle kovinkin tuttua ja rakasta seutua. Isäni on Sysmästä kotoisin ja meidän kesäpaikka on vieläkin siellä. Ei siis ollut kovinkaan vieras ajatus siirtää studio muutamaksi päiväksi Vääksyyn.
Oletko muuttamassa/muuttanut Vääksyyn kun kerran kuvaat siellä?
En. Vielä. En tiedä. Onhan sillä ajatuksella leikitty, mutta ei se muutto tai muuttamattomuus ainakaan nyt ole syy tähän pop up valokuvaamon pitämiseen. Vaan halu vastata kysyntään ja tarjota laadukkaita valokuvauspalveluita myös Vääksyn seudulle.
Mitä tarkoittaa pop up valokuvaamo? Onko se jotain pikakuvausta vai?
Pop up valokuvaamo tarkoittaa tässä tapauksessa, että Studio Onni muuttaa päiväksi (tai itseasiassa tässä vaiheessa kahdeksi päiväksi) studionsa Vääksyn Nuorisotalolle. Kuvataan kaikkea mahdollista, mitä vaan keksitte tuoda kuvattavaksi – lapsia, vanhuksia, perheitä, koiria, kissoja, kaneja, hääpareja, kihlapareja, no ihmisiä ja eläimiä kaikissa eri kokoonpanoissa.
Ei tehdä mitään pikakuvauksia, eikä kuvaan pääse jonottamalla, vaan jokaiselle varataan oma kuvausaika samalla lailla kuin Helsingin studiollekin.
Kuvaukseen varataan pääsääntöisesti tunti aikaa (vähän kuvauksesta riippuen), koevedokset saa viikon päästä katsottavakseen ja silloin pääsee sitten päättämään mitä kuvista tehdään – paperikuvia, tauluja, valmiiksi käsiteltyjä tiedostoja vai mitä? Minkälaisessa muodossa sinä haluaisit valokuvasi?
Mitä yhteistyötä? Miksi? Kenen kanssa?
Kun rupesin miettimään mahdollisia kuvauspaikkoja Vääksystä, ensimmäisenä tuli mieleen juuri Nuorisotalo. Vaihtoehtoina pyöri myös Tallukka ja Daneilsson-Kalmarin huvila, mutta Nuokku tuntui sijainniltaan ja tiloiltaan sopivimmalta.
Sain vinkin, että kannattaa olla yhteydessä Vanhan Vääksyn kehittämisyhdistyksen puheenjohtajaan, että häneltä voisi löytyä vinkkejä sopivan paikan löytämiseen. Hän innostui heti ajatuksesta että Vääksyyn saataisiin ammattitaitoinen valokuvaaja, edes käymään. Ja on hänestä ollut paljon apuakin! Kiitos!
Tämän projektin edetessä olenkin kiitollisena saanut huomata kuinka lämpimästi minut on otettu vastaan vääksyläisten keskuudessa. Sekä asukkaat, että yrittäjät ovat toivottaneet minut tervetulleiksi.
En halua tuoda ihan koko studiotani mukana (eikä autoonkaan mahtuisi), joten mietin että saisinkohan kuvausrekvisiittaa lainaan jostain. Vaikka vääksyläisiltä yrittäjiltä ja sainhan minä. Hippaheikki ja Hillariina, Zoom design ja Lauran kauppa lupasivat kaikki hetkeäkään miettimättä minulle kuvausrekvisiittaa lainaan ja moni yrittäjä otti myös mainoksia jakaakseen. Olen sanaton tämän innostuksen ja yhteishengen edessä. Haluan sanoa kiitos kaikille jo nyt!
Käykää kurkkaamassa Hippaheikki ja Hillariinan, Zoom designin ja Lauran kaupan tarjontaa, ja kertokaa minkälaista rekvisiittaa haluaisitte kuviin.
Tuleeko näitä kuvauspäiviä lisää?
Se on kiinni teistä, rakkaat asiakkaani. Ensimmäinen ajatukseni oli, että voisin tulla Vääksyyn kuvaamaan vaikka kerran kuukaudessa jos asiakkaita riittää. Nyt on päätetty nämä kaksi kuvauspäivää 25.10 ja 29.11, mutta jos kysyntää on, niin tulen mielelläni useamminkin kuvaamaan Vääksyyn. Nyt siis viidakkorumpu täysillä käyntiin – Vääksyssä on ammattitaitoinen valokuvaaja! Vääksyyn kannattaa tulla kuvattavaksi! Studio Onni tulee käymään Vääksyyn ja kuka ties, ehkä Studio Onnista tulee vakituisesti vääksyläinen valokuvaamo ja minusta vääksyläinen valokuvaaja. Tai jos ei nyt kuitenkaan mennä vielä niin pitkälle…
-Niina, joka on vieläkin ihan intopiukassa tästä
P.S. Jos Vääksyn kuvaukset kiinostaa, niin kannattaa seurata Studio Onnia facebookissa, sinne tulee varmasti ensimmäisenä tieto uusista jutuista ja ehdottomasti kannattaa käydä tykkäämässä ihanista yhteistykumppaneista Vanha Vääksy, Hippaheikki ja Hillariina, Zoom design ja Lauran kauppa
Lisäys 26.11.2014: Kiinnostusta Vääksyn valokuvaamoa kohtaan on ollut hurjasti ja molemmat kuvauspäivät ovat ihan täynnä, joten Studio Onni tulee Vääksyyn jälleen keväällä la 7.2.105 ja la 18.4.2015.